Takaisin

Toni Sneitz seuravalmentajaksi vahvistamaan S-V:n jalkapallotoimintaa

46-vuotias Toni Sneitz (UEFA B) on liittynyt IF Sibbo-Vargarna jalkapallojaoston palvelukseen uutena seuravalmentaja lokakuun loppupuolella. Moni seuran jalkapalloilija onkin saattanut jo bongata Tonin Lival-hallilla parin viime viikon aikana. 

Valmentaja Toni

Toni on kerryttänyt kokemusta kaikista pelimuodoista mitä lasten ja nuorten ikäluokissa noudatetaan sekä eri tasoisista joukkueista, valtakunnan kärjestä harrastetasoon.

– Tulen innoissani Sipooseen. Minulla on kokemusta lasten ja nuorten valmentamisesta vuodesta 2009 alkaen, olen aloittanut kuten useat jalkapallovalmentajat Suomessa oman lapsen joukkueen kautta.

Tonilla on valmennuskokemuksen sekä suoritettujen valmennuskurssien lisäksi vyöllään liikuntaneuvojan tutkinto Pajulahdesta.

– Valmentajana haluan pitää tasapainon kurin ja kannustavan joukkuehengen välillä, unohtamatta yksilöiden kehitystä niin urheilijoina kuin ihmisinä.

– Kipinän sytyttäminen lajille on tärkein tehtävä valmentajana ja kun se on syttynyt, pelaajalla on mahdollisuus tavoitella omia unelmiaan. Tällä matkalla haluan olla auttamassa pelaajia parhaani mukaan.

Tonin ensimmäiset päivät uudessa seurassa ovat antaneet hänelle hyvän ensivaikutelman sipoolaisesta jalkapallosta.

– IF Sibbo-Vargarna jalkapallon motto ”Jalkapalloa jokaiselle Sipoossa” on hieno ja niin sen pitää olla jatkossakin, että voimme tarjota lähiseudun lapsille ja nuorille hyvän seuran missä kehittyä kohti omaa huippua.

Tonin tehtävä painottuu S-V:n junioripuolen nuorimpiin ikäluokkiin. Tulevalla kaudella hän astuu päävalmentajan saappaisiin P2014 ja T/P2015 joukkueissa. Tämän lisäksi Toni on avainroolissa S-V:n lasten futiskerhotoiminnassa sekä Hobari-kerhossa.

IF Sibbo-Vargarna toivottaa Tonin lämpimästi tervetulleeksi seuran jalkapallotoimintaan mukaan. Nähdään työn touhussa, kentän laidalla, harjoituksissa, otteluissa sekä turnauksissa!

Kirjoitettu: 03/11/2021